Heta Heiskanen
Sananen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen saamelaisia koskevasta oikeuskäytännöstä
Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja sitä koskeva oikeuskäytäntö ei ole nykyisellään tarjonnut tehokasta oikeussuojakeino saamelaisille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei strategista litigaatio, voisi muuttaa tilannetta. Strategisella litigaatiolla tarkoitetaan sopivien yksittäistapausten etsimistä oikeuskanteita varten, jotta oikeudellisen linjavedon kautta saataisiin aikaan laajempi yhteiskunnallinen muutos.
Jotta tulevaisuuden oikeuskäytäntö voisi kehittyä alkuperäiskansan oikeuksia paremmin turvaavaksi, on syytä tunnistaa selittäviä tekijöitä nykyiselle tilanteelle ja pohtia, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) yleiset opit voisi valjastaa strategisen litigaation tueksi.
Muutamista nykyisen käytännön selittävistä tekijöistä
Varhaisen oikeuskäytännön selittävinä tekijöinä on ainakin osaksi se, että alkuperäiskansan oikeuksien ja vähemmistöoikeuksien kehitys ei ollut tuolloin vielä valtavirtaistunut. Kehityskaarta voidaan verrata romanien oikeuksien tunnustamiseen ja turvaamiseen EIS:n piirissä, sillä prosessi oli myös alkuun hidas. Keskeisenä muutostekijänä romanien oikeuksia koskevien tuomiolinjojen muuttumisessa oli, että vireille laitettiin useita tapauksia, joissa oli aktiivisesti mukana järjestöt, jotka tuottivat monipuolista näyttöä romanien syrjinnästä.
Romani- ja muista vähemmistöoikeuden tapauksista on opittavissa, että erityinen kulttuuri ja elämäntapa on suojattu EIS:n artiklan 8 alla, joka suojaa yksityiselämää. Nykyisissä alkuperäiskansaa koskevissa oikeustapauksissa EIT:n artiklaa 8 ei kuitenkaan ole voimakkaasti hyödynnetty, vaan on nojauduttu enemmän artikloihin 6 ja ensimmäisen lisäpöytäkirjan ensimmäiseen artiklaan koskien omaisuudensuojaa.
Joissakin alkuperäiskansaa koskevissa oikeustapauksissa on myös ollut prosessiin liittyviä puutteita, eli esimerkiksi kotimaisia oikeussuojakeinoja ei ole käytetty loppuun saakka. Tällaiset ongelmat ovat suhteellisen yleisiä, eivätkä niinkään kytköksissä alkuperäiskansan oikeuksiin.
Tulevaisuuden tapausten argumentaation rakentamisesta
Handölsdalen Sami village and others v. Sweden tapauksen eriävä mielipide näyttää tietä tulevaisuuden kanteiden argumentaation rakentamiselle. Kuten Timo Koivurova on tuonut esiin, tuomari Ziemele viittaa omassa mielipiteessään alkuperäiskansan oikeuksien kehittymiseen ja vakiintumiseen ja katsoo, että EIT:n tulisi ottaa huomioon kansainvälinen kehitys.
Olisi EIT:n omien tulkintaoppien, eli konsensus-opin, dynaamisen tulkinnan ja kansainvälisten trendien tulkintaopin mukaista ottaa huomioon kansainvälinen kehitys eli esimerkiksi ILO 169 sopimus ja YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus.
Konsensus-opilla viitataan siihen, että EIT katsoo eri lähteiden valossa, onko asiasta eurooppalainen tai kansainvälinen yhteisymmärrys. Esimerkiksi alkuperäiskansan oikeudet on kehittynyt YK:n, ILO:n ja eri alueellisten ihmisoikeustoimijoiden keskuudessa siten, että EIT voisi olla valmis katsomaan alkuperäiskansan oikeuksien vakiintuneen.
Dynaamisella tulkinnalla tarkoitetaan sitä, että Euroopan ihmisoikeussopimusta tulee tulkita kulloisenkin ajan ja yhteiskunnan hengessä niin, että ihmisoikeudet antavat suojaa reagoi yhteiskunnan uudenlaisissa olosuhteissa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen laatimisen aikaan alkuperäiskansan oikeuksien kehitys ei ollut samanlainen kuin nyt, joten kun tilanne on muuttunut, tulisi se vaikuttaa myös siihen, miten EIS tulkitaan tässä ajassa.
Kansainvälisten trendien tulkintaoppi viittaa siihen, että EIT ei tee tulkintaansa tyhjiössä, vaan ottaa tarvittaessa huomioon erilaiset kansainväliset kehityskulut, myös ei-oikeudellisesti sitovat trendit, jos ne tarjoavat tukea uudessa tai muuttuneessa tulkintatilanteessa. EIT on esimerkiksi katsonut, että ympäristöllä on kasvava merkitys yhteiskunnissa, sillä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti on kehitetty ympäristörikosten kriminalisointia. Tämä linjaus on tehty siitä huolimatta, että itse sopimusteksti ei viittaa lainkaan ympäristöön erityisenä suojeltuna intressinä.
Haasteeksi saattaa vain muodostua, että EIT muuttaa useimmiten tulkintalinjaansa edellä mainittujen oppien avulla suuressa jaostossa muiden jaostokokoonpanojen sijaan. Suuren jaoston käsittelyyn pääsee vain hyvin rajattu määrä tapauksia vuosittain.
Martin Scheinin on katsonut omalta osaltaan, että tulkinnan muutos edellyttäisi todennäköisimmin hyvin vakavan loukkauksen löytymistä. Vakavimpiin loukkauksiin voidaan katsoa etenkin ehdottomien oikeuksien loukkaukset eli loukkaukset jotka koskevat oikeutta elämään tai kidutuksen kieltoa. Tämäkin näkemys on perusteltu nykyisen EIT:n oikeuskäytännön valossa, sillä mitä vakavampi loukkaus, sen todennäköisemmin EIT voi katsoa, että loukkaus on EIS:n hengen ja päämäärän vastainen.
Itse näen, että vipuvartta voi saada lisäksi nykyisistä, etenkin artiklan 8 alla käsitellyistä ympäristötapauksista, sillä saamelaistapaukset kytkeytyvät monesti maankäyttökysymyksiin, joita on käsitelty nimenomaisesti artiklan 8 yhteydessä. Ympäristötapauksissa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi tiedonsaanti- ja muutoksenhakuoikeuksiin sekä terveyteen liittyviin haittoihin. Samanaikaisesti oli tärkeää huolehtia, että argumentaatiossa otetaan huomioon nykyinen vähemmistöoikeuden kehitys ja valtioiden positiiviset toimintavelvoitteet. Positiivisilla toimintavelvoitteilla viitataan valtioiden edistämisvelvoitteisiin, joihin lukeutuu mm. riittävän lainsäädännön kehittäminen, valvontamekanismien ylläpitäminen ja konkreettisten toimenpiteiden tekeminen oikeusloukkausten ennaltaehkäisemiseksi.
Heta Heiskanen
HTM, VTM
yliopisto-opettaja
Johtamiskorkeakoulu
Tampereen yliopisto